Hanhenpuistossa laaja-alainen tuki mahdollistaa osallisuuden

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Yksilöllisellä tuella mahdollistetaan osallisuus ja itsemäärääminen

Miten perustetaan hyvä asumisyksikkö? Millaiset toimintatavat tukevat asukasta parhaiten?

Työtä tehdään sitoutuneesti, pitkäjänteisesti ja aina asukkaiden kanssa

Kuvat, tarinat ja vaiheittain tekeminen auttavat oppimaan ja jäsentämään tapahtumia

Asukkaalla on asiaa: haastava käyttäytyminen on viestintää

Työntekijät selvittävät, mistä haastava käyttäytyminen johtuu

Väkivaltatilanteet

Raportointi, tietosuoja

Asukkaat ottavat kontaktia sekä toisiinsa että vieraisiin, omalla tavallaan

Kotona: kotityöt, syöminen, sisustaminen

Uusi työntekijä tekee päivätoimintaa

Hanhenpuiston kehittämisen painopisteet

 

 

Yksilöllisellä tuella mahdollistetaan osallisuus ja itsemäärääminen

 

Hanhenpuisto on vuonna 2011 perustettu KTO® Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin asumisyksikkö Loimaalla. Se tarjoaa ympärivuorokautista autettua asumista. Asukkaita on kahdeksan, ja he ovat autismikuntoutuksesta hyötyviä henkilöitä. Työntekijöitä on esimiehen lisäksi 15, mikä osaltaan mahdollistaa asukkaille yksilöllisen laaja-alaisen tuen.  

 

Hanhenpuiston asukkaat ovat nuoria aikuisia, kaksi naista ja kuusi miestä. Kaksi asukasta käy yksikön ulkopuolella päivätoiminnassa ja kuusi on mukana yksikössä järjestettävässä päivätoiminnassa. Asukkaiden tausta on sikäli keskenään samanlainen, että he kaikki ovat käyneet koulua, saaneet kuntoutusta ja terapiaa. Osa on muuttanut Hanhenpuistoon laitoksesta, osa vanhempiensa luota. 

 

Yksikköön sen perustamisvaiheessa muuttaneet asukkaat valitsivat huoneen, jossa halusivat asua. Huonevalintoja on kuitenkin ohjattu. Jos jonkun huoneen asukas on äänekäs, vieressä asuu sellainen asukas, joka ei häiriinny äänistä. 

 

Hanhenpuiston asukkaat hyötyvät asioiden kuvallisesta mallintamisesta. Asukkaiden ohjaamisessa ja tukemisessa käytetään muun muassa strukturoituja visuaalisia päivä- ja viikko-ohjelmia. Struktuurit ovat kuvista muodostettavia vaiheittaisia tapahtuma- tai syy-seurausketjuja. Ne auttavat asukasta hahmottamaan esimerkiksi päivän tapahtumat tai sen, millaisiin lopputuloksiin hänen oma käyttäytymisensä saattaa johtaa. Joidenkin asukkaiden struktuureissa päivä pilkotaan pienempiin osiin, ja joillakin asukkailla saattaa olla jopa viikon struktuureja.

 

VIA-projekti teki ihmisoikeuskartoituksen Hanhenpuistossa keväällä 2012. Kartoituksessa nousi esille, että yksikön toimintaa ohjaa ihmisoikeusajattelu. Siellä kiinnitetään poikkeuksellisen paljon huomiota jokaisen asukkaan yksilöllisten vahvuuksien ja tarpeiden sekä omien valintojen ja tavoitteiden tukemiseen. Myös elämänpiirin laajentamista yksikön ulkopuolelle ja osallisuutta ympäröivään yhteisöön tuetaan aktiivisesti. 

 

VIA-projekti teki kaksipäiväisen tutustumiskäynnin Hanhenpuistoon toukokuussa 2013 perehtyäkseen tarkemmin yksikön toimintamenetelmiin. Artikkelin tiedot perustuvat tämän vierailun aikana tehtyihin yksikön esimiesten ja työntekijöiden haastatteluihin, asukkaisiin tutustumiseen ja toiminnan systemaattiseen havainnointiin.

 

 

Miten perustetaan hyvä asumisyksikkö? Millaiset toimintatavat tukevat asukasta parhaiten?

 

Kysyttäessä työntekijöiden keskeistä toimintaperiaatetta Elina Jokinen vastaa: ”Uskomme asukkaan mahdollisuuksiin ja keskitymme positiiviseen.”

 

Elina Jokinen oli esimiehenä perustamassa Hanhenpuiston asumisyksikköä. Resursseista ei hänen mukaansa tarvinnut tapella, niitä oli riittävästi alusta asti. Elinalla oli laitospuolelta kokemusta kokonaisvaltaisesta pahasta olosta. Siitä, että asukkaat eivät saa mielekästä, tavoitteellista tekemistä eivätkä itsemääräämisoikeus ja osallisuus toteudu. ”Oli niin surullista, kun asukkaat nousivat sängystä vain syömään, koska se oli päivän kohokohta”, sanoo Elina ja jatkaa, että kokeakseen elämänsä mielekkääksi ihminen tarvitsee haasteita, tavoitteita, kokeiluja, epäonnistumisia ja onnistumisia. Elina kertoo, että hän sai yksikön perustamisvaiheessa paitsi vapaasti toteuttaa omaa näkemystään myös tukea ajatuksilleen KTO®:n johdolta.

 

”Jokainen osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja”, sanoo Elina. Tarvitaan vain aikaa kuunnella asukkaita, sitä, mikä on asukkaiden kommunikaatiotarve tai –aloite. Yksikössä on läpäisevänä ajatus-, toiminta- ja puhetapana, että kaikki tehdään yhdessä asukkaiden kanssa, ei heidän puolestaan. Hanhenpuiston asukkailla ei ole itseohjautuvuutta. Sen takia heille tarjotaan mahdollisimman paljon vaihtoehtoja, jotta tietoa valinnan perusteeksi olisi riittävästi. 

 

Hanhenpuistossa yksi ohjaaja tekee töitä kahden asukkaan kanssa. Ensin asukkaita ohjataan tekemään asioita eriaikaisesti. Tämän jälkeen voidaan lähteä vaikkapa yhdessä lenkille. Näin työaikaa riittää jokaisen asukkaan huomioimiseen yksilöllisesti. Tällainen toimintatapa vähentää myös haastavaa käyttäytymistä. Siinä on usein kyse huomion tarpeesta. Asukkaalla ei ehkä ole riittävästi tietoa meneillään olevasta tilanteesta tai siitä, mitä häneltä tässä tilanteessa odotetaan. Elina selventää asiaa esimerkillä: ”Kuvittele, että sinun kotiisi tulisi aamulla kiinaa kovalla äänellä puhuva henkilö. Tämä henkilö kantaisi sinut autoon ja veisi jonnekin, kertomatta mihin mennään ja mitä siellä jossain tehdään. Istuisitko hiljaa vai huutaisitko ja riuhtoisit?”

 

Asukas saattaa vastata uuteen asiaan ei, koska hän ei tiedä, mitä uusi asia tarkoittaa. Valinnan tekemisessä onkin keskeistä, että asukas saa riittävästi tietoa hänelle ymmärrettävässä muodossa. Näin hän voi edetä uuteen asiaan tutustumisessa vähitellen, vaiheittain. Uusia asioita kokeillaan siis asukkaan ehdoilla. Hanhenpuistossa uutta kokeillaankin ahkerasti, koska vain näin asukkaille tulee mahdollisuus saada tietoa erilaisista asioista ja toiminnasta. Asukkaat voivat halutessaan ylittää omat aikaisemmat rajansa. Pitkäjänteinen toiminta on johtanut siihen, että esimerkiksi aistiyliherkät asukkaat ovat käyneet 3D-elokuvissa. Ne, jotka ovat halunneet lähteä elokuviin, ovat istuneet näytöksessä loppuun asti. Samoin on käyty koripallo-otteluissa ja konserteissa, joissa on paljon ääntä, ihmistungosta ja erilaisia uusia tuoksuja. 

 

Asukkaan ei kuitenkaan ole pakko tehdä sitä, mitä on suunniteltu tai lähteä sinne minne on suunniteltu. Hän voi kieltäytyä vasta lähtiessäkin. Tämä edellyttää työntekijöiltä asukkaan tulkitsemiskykyä. Tiedon saa, kun asukkaalle tarjoaa vaihtoehtoja. Työntekijät oppivat näkemään, milloin asukas pitää jostain vaihtoehdosta ja milloin ei. VIA-projektin tutustumiskäynnin aikana kaksi asukasta oli suunnitellut lähtevänsä kirjastoon. Lähtöhetkellä toinen heistä meni sänkyynsä ja veti peiton korvilleen. Hän kaipasi lepoa. Hän sai jäädä lepäämään ilman sen suurempia perusteluja. Lisäksi kolmannelta asukkaalta kysyttiin halukkuutta lähteä kirjastoon, ja hän käytti mahdollisuuden mielellään.  

 

Kokeilemisessa on myös riskinsä, ja usein kysytäänkin, eikö vastuu huolestuta työntekijöitä, jos asukkaalle sattuu jotain. Elina esittää vastakysymyksen: ”Oletko itse joskus kaatunut? Sattuiko? Nousitko ylös ja jatkoitko matkaa? Jokaiselle sattuu ja tapahtuu joskus.” Myös asukkaiden omaiset kannattavat asukkaiden mahdollisuutta kokeilla ja oppia uutta. Joskus vanhemmat kysyvät uuden asian kohdalla, että onko tuollaista pakko yrittää. Tällöin asiasta keskustellaan vanhempien kanssa perusteellisesti.

 

Työntekijöiden on myös osattava rajoittaa valittavien asioiden määrää, jotta asukkaat eivät ahdistu vaihtoehtojen määrästä. Asukkaan kanssa saatetaan puhua esimerkiksi siitä, minkä värisen vaatteen hän haluaa. Kaupassa asukkaan kanssa katsotaan sitten hänen valitsemiaan vaatteita (esimerkiksi vihreitä).

 

Usein autististen henkilöiden kanssa keskitytään vain valinnanmahdollisuuksien ja toiminnan rajaamiseen sekä häiriötekijöiden poistamiseen. Hanhenpuistossa asukkaille annetaan myös ärsykkeitä.

 

 

Työtä tehdään sitoutuneesti, pitkäjänteisesti ja aina asukkaiden kanssa

 

Ärsykkeiden ja uusien asioiden vastapainoksi asukkaalla on aina mahdollisuus mennä pois, jos tilanne alkaa tuntua raskaalta. Kaikkea ei tarvitse sietää omassa kodissaan, sanoo Hanhenpuiston asumisyksikön nykyinen esimies Else Paju

 

Asukas voi rauhoittua oman tarpeensa mukaisesti esimerkiksi menemällä pimeään huoneeseen painopeiton alle. Asukkaat voivat myös itse luoda rytmiä omaan elämäänsä vaikkapa menemällä toiminnan jälkeen hetkeksi lepäämään. 

 

Myös sillä, miten työntekijät käyttäytyvät ja mitä he tekevät, on asukkaille suuri merkitys. Asukkaat aistivat herkästi ilmapiirin, jonka työntekijät luovat, ja mallioppivat sekä työntekijöiltä että toisiltaan.

 

Else Paju aloitti Hanhenpuiston esimiehenä keväällä 2013. Hänelle Hanhenpuistoon tulo tarkoitti paluuta sosiaalityöstä takaisin autismityöhön. Hän nauttii työstä, jossa voi mahdollistaa ihmisille mielekkäitä tavoitteita ja tekemistä. Hakiessaan töihin Hanhenpuistoon hän oletti, että kyse on haastavammasta yksiköstä kuin olikaan, koska työntekijöitä oli niin paljon. Elsen mielestä on erityisen ilahduttavaa, että isot henkilöstöresurssit on tarkoitettu nimenomaan asukkaiden itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden lisäämiseen eikä työntekijälähtöiseen toimintamallin toteuttamiseen. Hyvältä tuntui myös se, että yksikön toimintaideologia oli samanlainen kuin hänellä itsellään.

 

Else kertoo työntekijöitä rekrytoidessaan mainitsevansa, että työ tehdään asukkaiden kotona. Eräs asukas on myös aina vastaanottamassa työhaastatteluihin tulijoita. Työhaastattelussa hakijalta kysytään, millaiset asiat häntä kiinnostavat, millainen hänen ohjaustyylinsä on ja onko struktuureiden avulla työskentely tuttua. Pitkäjänteinen tavoitteellinen työ vaatii yhteispeliä ja sitoutumista yhteiseen toimintatapaan. Työntekijöillä on ohjeet siitä, mitä kunkin asukkaan kanssa on sovittu. Tämä on tärkeää varsinkin uusille työntekijöille sekä tietenkin niille asukkaille, joille struktuurin muuttuminen on raskasta. 

 

Työnhakijoille kerrotaan, että asukkaat päättävät itse, mitä elämässään tekevät. Tämän hyväksyminen saattaa olla hankalaa joillekin laitoskulttuurin muovaamille työntekijöille. Esimies joutuu tekemään päätöksen työntekijän palkkaamisesta noin puolen tunnin haastattelun perusteella. Else kertoo, että myös siksi neljän kuukauden koeaika on tarpeellinen.  Hanhenpuistossa työntekijöinä on erilaisia ja eri-ikäisiä sekä eritaustaisia ihmisiä.  Asukkaatkin ovat keskenään erilaisia. Välillä räiskyy paitsi asukkaiden myös työntekijöiden kesken.

 

KTO® suhtautuu myönteisesti työntekijöiden kouluttautumiseen, ja yksikön sisäistä koulutusta on paljon. Ammattiosaamisen parantaminen tukee myös työssä jaksamista. Yksikkö ostaa ulkopuoliselta asiantuntijalta autismiin liittyvää osaamista. Alue-Aune (autismiin liittyvän osaamisen yhteyshenkilö) käy kouluttamassa työntekijöitä muun muassa siitä, miten työyhteisö vaikuttaa haastavaan käyttäytymiseen. 

 

Hanhenpuistossa työntekijät ovat Elsen mukaan sekä kehittymishaluisia että hyvin kriittisiä omaa työtään kohtaan. Tämänhetkinen työntekijäjoukko tuntuu pysyvältä ja on sitoutunut yksikön pitkäjänteiseen toimintatapaan. Elsen mukaan asumisyksiköissä valitettavan usein kokeillaan kerran uutta asiaa ja lyödään sitten hanskat tiskiin.

 

Yksikön arjessa pysähdytään usein kysymään, mitä itse kukin tekisi omassa kodissaan. Else kertoo esimerkkinä, että eräs asukas halusi mennä sunnuntaina saunaan. Työntekijät miettivät, kannattaako saunaa lämmittää sunnuntaina. Asia ratkesi yksikertaisella kysymyksellä: ”Lämmittäisitkö kotonasi saunan sunnuntaina, jos tekisi mieli saunaan?”

 

 

Kuvat, tarinat ja vaiheittain tekeminen auttavat oppimaan ja jäsentämään tapahtumia

 

Puhe ei ole kaikille Hanhenpuiston asukkaille ensisijainen kommunikointikeino. Siksi työntekijöillä on mukanaan kuvat olennaisista päivittäisasioista. Ne auttavat kommunikoinnissa esimerkiksi yllättävissä tilanteissa. Kuvista muodostetaan kuvasarjoja, struktuureja, joiden avulla hahmotetaan esimerkiksi päivän kulkua. Struktuuri tuo selkeyttä ja turvallisuutta asukkaiden elämään. He tietävät, mitä tapahtuu ja mitä heiltä odotetaan. Eräs asukas oli esimerkiksi VIA-projektin vierailupäivänä levoton. Päivän aikana työntekijät huomasivat, että hänen päivästruktuurinsa kuvat olivat jääneet laittamatta seinälle.

 

Kun asumisyksikön esimies vaihtui keväällä 2013, siitäkin tehtiin asukkaille kuvasarja. Se helpotti asian ymmärtämistä ja hyväksymistä. Näin tehdään myös, kun yksikköön tulee uusi asukas. Eräällä asukkaalla oli tarkka kuvasarja VIA-projektin vierailusta Hanhenpuistossa.  Tälle asukkaalle oli tärkeää, että kuvasarjassa muistettiin myös kertoa vieraiden lähtevän illalla pois. 

 

Yksikön toiminnan alussa kaikilla asukkailla oli käytössään samanlaiset kuvat. Ajan myötä työntekijät oppivat, millaiset kuvat sopivat kenellekin asukkaalle. Jotkut asukkaat tarvitsevat kuvasarjoja vain muutostilanteissa. Esinekommunikaatio taas toimii kuvia paremmin sellaisilla asukkailla, jotka eivät ymmärrä symbolifunktioita eli eivät pysty käsittelemään kuvien esittävää merkitystä.

 

Kuvat toimivat hyvin myös, jos työntekijät eivät ymmärrä, miten pitää käyttäytyä. Asukas saattaa esimerkiksi ruokailussa näyttää äänekkäälle työntekijälle hiljaa! -kuvaa, jos hän haluaa olla rauhassa.

 

Tapahtumaketjut, syys-seuraussuhteet, toiminnan vaiheet ja asukkaan oman käyttäytymisen erilaiset seuraukset tulevat kuvasarjojen avulla ymmärrettäviksi. Kuvasarjasta muodostuu tarina, jonka avulla oppiminen helpottuu. 

 

Ulos lähtiessään asukas ei välttämättä tiedä, mihin mennään. Asukkaan kannalta olennainen kysymys on: ”Mitä minulta vaaditaan siellä mihin mennään?” Tämä käydään asukkaan kanssa läpi ennen lähtöä. Ääniyliherkälle henkilölle kirjastossa oleminen saattaa olla helppoa, mutta uimahallissa oleminen ei.

 

Ennen uuden asian kokeilemista työntekijät miettivät asiaa asukkaan kannalta. Tärkeää on tiedostaa, mitä asukkaan on tarpeen oppia. Kuka tahansa työntekijä voi laittaa asukkaan kansioon ehdotuksen uudesta opittavasta asiasta. Sitten toiset työntekijät kommentoivat ehdotettua asiaa ja esittävät kehittämisajatuksia. Asiaa käsitellään viikkopalaverissa.  Valmisteluprosessin aikana mietitään, mitä uudella asialla tavoitellaan, tehdään asukkaalle kuvasarjat ja annetaan kaikille työntekijöille tieto siitä, mitä tehdään ja koska. Prosessin tavoitteena on, että kaikki työntekijät ovat tietoisia uudesta asiasta ja sitoutuvat siihen. Vasta sitten uusi asia viedään asukkaalle. Työntekijät tietävät kokemuksesta, että asukkaan onnistumisen mahdollistaa uskallus kokeilla, kärsivällisyys ja mahdollisuus myös epäonnistua sekä asukkaan kunnioittaminen kaikissa tilanteissa.

 

Otetaan seuraava esimerkki: Työntekijät saattavat esimerkiksi miettiä, miksi asukas hermostuu kaupassa ja saattaa rikkoa paikkoja siellä. Onko asukkaalla riittävästi tietoa siitä, miksi kauppaan mennään, mitä kaupassa tehdään, miten siellä käyttäydytään? Onko ärsykkeitä liikaa? Onko toiminta niin palkitsevaa, että asukas haluaa yrittää? Mikä palkinto olisi niin houkutteleva, että asukas haluasi onnistua? Eräälle asukkaalle karkkien saaminen osoittautui hyväksi palkinnoksi.

 

Sekä kaupassa käynnin vaiheet että asukkaan käyttäytyminen käytiin läpi kuvien avulla. Asukas ei välttämättä tiennyt, että karkkia saadakseen ei tarvitse rikkoa paikkoja. Kaupassakäynnin vaiheista tehtiin kaksi kuvapolkua ja kaksi tarinaa. Toisessa oli onnellinen loppu ja hymynaama: asukas on onnistunut ostamaan karkkia kaupasta rikkomatta mitään. Toisessa tarinassa oli onneton loppu ja surullisen naaman kuva: asukas on riehunut kaupassa ja joutunut sieltä ulos saamatta ostaa mitään.

 

Uusi asia opeteltiin vaihe kerrallaan. Aluksi asukas näki kaupan kauempaa lenkillä käydessään. Seuraavassa vaiheessa hän meni kaupan pihaan. Kun asukas meni ensimmäisen kerran sisälle kauppaan, mukana oli kaksi työntekijää. Toinen työntekijä meni asukkaan kanssa kauppaan ja toinen jäi kaupan ulkopuolelle siltä varalta, että asukas pitäisi ohjata fyysisesti kaupasta ulos. Ensimmäisellä kerralla kaupan sisällä käydessä ei vielä yritetty ostaa mitään. Myöhemmin asukkaalla oli kaupassa käynnin kuvasarja mukanaan, hän seurasi itse kuvia ja toimi niiden mukaisesti. Pikkuhiljaa hymynaamatarina toteutui, ja itse ostettujen karkkien syöminen heti kotiin päästyä palkitsi asukkaan. 

 

Samalla tavalla vaiheittain asukkaat opettelevat parturissa käyntiä. Tukan leikkaamiseen saatetaan aluksi tarvita viisi parturikäyntiä ja kuukausi aikaa, kun tukka leikataan viidessä osassa. Asukas saa aina lähteä parturista pois heti kun haluaa.

 

Ratsastus on nykyään erään Hanhenpuiston asukkaan lempiharrastuksia, vaikka hän ei mennyt lähellekään hevosta ensimmäisellä kerralla hevostalleilla. Neljännellä kerralla talleilla käydessään hän halusi silittää hevosta ja kuudennella kerralla hän jo uskalsi mennä hevosen selkään. 

 

Vaikka asukas ei ymmärtäisi puhetta, hänellä täytyy olla tieto siitä, mitä tapahtuu esimerkiksi lääkärikäynnillä. Kuvasarjan on kerrottava kaikki lääkärissä käynnin vaiheet: Mennään terveyskeskukseen, istutaan odottamaan. Lääkäri kutsuu vastaanottohuoneeseen. Otetaan paita pois. Lääkäri tutkii potilaan. Palataan kotiin. Asukkaan tarpeen mukaan koko kuvasarja on koko ajan mukana tai tapahtumasarjasta otetaan kuvia pois sitä mukaa kuin asiat tapahtuvat. Isot kokonaisuudet pilkotaan asukkaan tarpeen mukaan pieniksi paloiksi. Kuvasarjan tukena voi olla myös aikajana, esim. nauha, jossa helmeä liikutetaan tapahtumien mukaan.

 

Työntekijät selvittävät perusteellisesti käyttäytymisen ja oppimisen taustalla olevia asioita. Jos asukas alkaa tarvita vaippoja, vaikka hän ei ole aikaisemmin käyttänyt niitä, työntekijät tekevät jopa parin kuukauden ajan seurantalistoja asioista, jotka ovat saattaneet aiheuttaa muutoksen. Lukuisat toistot auttavat oppimista, mutta työntekijät myös kuulostelevat, mikä olisi asukkaalle riittävän motivoiva palkinto. Eräälle asukkaalle se, että hän sai onnistuneen wc-käynnin jälkeen heti juosta kaapille Ässä Mix -karkkipussille, oli hyvä kannustin oppimisessa.

 

Hanhenpuistossa on huomattu, että tunteiden käsittely ja kivut vaativat kaikkein eniten harjoittelua. Tunteiden tunnistaminen on haastavaa Hanhenpuiston asukkaille. Heidän pitää opetella, mitä tarkoittaa kun otsa siliää, silmät siristyvät ja suu leviää. Se tarkoittaa hymyä. Sen jälkeen asukkaiden kanssa mietitään, minkälaisissa tilanteissa ja miksi ihmiset hymyilevät.

 

 

Asukkaalla on asiaa: haastava käyttäytyminen on viestintää

 

Oven kahvan rämpyttäminen ja hokema ”kotiin” voi olla kysymys: ”Koska pääsen kotiin?” Asukkaan käytös viestii aina jostakin: hän saattaa olla pitkästynyt, hänen vatsaansa koskee, hän ei tiedä, mitä häneltä odotetaan.

 

Hanhenpuistossa negatiiviselle käyttäytymiselle ei anneta huomiota. Jos asukas pissaa lattialle hakeakseen huomiota, työntekijä siivoaa jäljet, eikä ”vahinkoon” keskitytä. Siivoamisen jälkeen päivän normaali ohjelma jatkuu. Joskus pelkkä huomion kääntäminen positiiviseen asiaan auttaa. Usein negatiiviselle käyttäytymiselle ei heti löydy mitään selkeää syytä. Hanhenpuiston asukkaiden käytös voi olla tilanne-, paikka- tai ihmissidonnaista. Työntekijöiden mukaan käytös saadaan usein muuttumaan muuttamalla edes jotakin: vaihtamalla tilanteeseen toinen työntekijä, siirtymällä toiseen tilaan, siirtämällä asukkaan huomio toiseen asiaan tai käyttäytymällä itse toisin.

 

Mitä vähemmän asukkailla ja työntekijöillä on kohtaamisia, sitä enemmän asukkailla on tarvetta hakea huomiota. Jos työntekijät eristäytyvät omaan huoneeseensa ovien taakse, asukkaat onnistuvat herättämään työntekijöiden huomion yleensä vain negatiivisella käytöksellä.  Tällöin asukkaiden ja työntekijöiden kohtaamisia tulee vain, kun jotain ikävää tapahtuu. Hanhenpuistossa työntekijät ovat työpäivänsä ajan (kahvitaukoja lukuun ottamatta) samoissa tiloissa asukkaiden kanssa. 

 

Yksikössä vallitseva asenne ja odotukset myös luovat käyttäytymistä. Telkkaria ei kannata ottaa pois, kun sitä on kolhittu. Se voisi viestiä asukkaille, että kolhiminen on sallittua. Parempaan tulokseen päästään kertomalla asukkaille, että telkkarin kuuluu olla tässä, ja se saa olla paikallaan. Hanhenpuistossa asukkailta odotetaan hyvää käytöstä ja siitä myös palkitaan. Eräällä asukkaalla on hyvän käytöksen kello, johon voi saada päivän aikana kolme hymynaamaa, yhden aamupäivällä, yhden iltapäivällä ja yhden illalla. Jos päivän aikana saa kolme hymynaamaa, voi illalla valita palkinnoksi joko hieronnan, iltalukemisen tai herkun.

 

 

Työntekijät selvittävät, mistä haastava käyttäytyminen johtuu

 

Haastava käyttäytyminen saattaa olla pelkkä tapa. Hanhenpuiston työntekijät selvittävät kuitenkin perusteellisesti, mistä asukkaan haastava käyttäytyminen voi johtua. Työntekijät listaavat esimerkiksi fläppitaululle asioita, jotka usein aiheuttavat haastavaa käyttäytymistä ja pohtivat yhdessä asukkaan tilannetta. 

 

Tällaisissa tilanteissa selvitetään aina, onko asukas syönyt ja juonut normaalisti, onko hänellä ollut kipuja ja onko hänen vatsansa toiminut. Myös asukasta koskevat raportit käydään läpi ja katsotaan, onko jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtunut, millä tuulella asukas on ollut ja kohdistuuko haastava käyttäytyminen tiettyyn toimintatapaan tai työntekijään. Selvityksen yhteydessä mietitään, onko asukkaalla ehkä ollut liikaa muutoksia tai päinvastoin, ikävystymistä. Työntekijät tekevät yhdestä viikosta pariinkin kuukauteen ulottuvia seurantalistoja asioista, joiden epäillään aiheuttavan muutoksia käyttäytymiseen. Tärkeää on miettiä myös, onko asukkaalta mahdollisesti vaadittu liikaa.

 

Myös struktuurit auttavat asukasta sellaisten epämiellyttävien asioiden tekemisessä, jotka muutoin saattaisivat synnyttää haastavaa käyttäytymistä. Voi olla helpompaa käydä joka ilta suihkussa verrattuna peseytymiseen kerran viikossa. 

 

Monet pienet, yksinkertaiset asiat saattavat vähentää haastavaa käyttäytymistä. Hanhenpuistossa jokaisella asukkaalla on suosikkityöntekijänsä. Esimerkiksi hampaanpoisto tai nukutus ovat tilanteita, joissa miellyttävän tuntuisen ohjaajan mukana olo on tärkeää. Asukkaat käyvät työntekijöiden kanssa kävelyllä jopa kaksi kertaa päivässä, ja näin vähennetään asukkaan tarvetta haastavaan käyttäytymiseen. 

 

Osa asukkaista saa tiedon vanhempien luo menemisestä vasta lähtiessään. Joidenkin kanssa asia strukturoidaan aamulla, ja jotkut tietävät asiasta jo viikkoa aikaisemmin. Asiassa toimitaan yksilöllisen tarpeen mukaan.  ”Ehkä”-asioita ei tässä yksikössä ole. 

 

Työntekijöiden eleet, ilmeet ja rauhallisuus sekä se, ettei ole kiirettä vaikuttavat asukkaiden käyttäytymiseen. Kiiretilanteiden ennakointi ja Timetimer, joka näyttää jäljellä olevan ajan punaisella, auttavat liikkeellelähdössä silloin, kun on pakko kiirehtiä tai odottaa.

 

Kun tilanne on ohi, asukkaalle konkretisoidaan hänen käyttäytymisensä seuraukset.  Jos asukas on hyppinyt sänkynsä rikki, rikkinäinen sänky esitellään asukkaalle. Samalla selitetään, miksi sänky on rikki, ja muutama yö on nukuttava patjalla ennen uuden sängyn tuloa.

 

Ammattitaidon lisäksi Hanhenpuiston asukkaiden kanssa työskentely vaatii työntekijöiltä rauhallisuutta, koska he toimivat asukkaiden kanssa myös yksin, ilman työparia. Asukkaalle yllättävissä tilanteissa, joissa asukas saattaa hermostua, työntekijän on osattava pysyä rauhallisena. Näitä tilanteita työntekijät myös harjoittelevat keskenään. 

 

 

Väkivaltatilanteet 

 

Väkivaltatilanteita yksikössä sattuu noin kerran viikossa, ja niissä käytetään HFR-menetelmiä (HRF = hallittu fyysinen rajoittaminen). Käytetyt menetelmät tähtäävät siihen ettei fyysisiä keinoja, kuten kiinnipitämistä, tarvitsisi käyttää. 

 

Väkivaltatilanteessa työntekijä voi näyttää asukkaalle kädellä esimerkiksi eleen, joka merkitsee, ettei saa häneen koskea. Tilanne ”sanoitetaan” ääneen ja asukasta ohjataan rauhoittumaan puheella. Työntekijä kysyy asukkaalta: ”Menisitkö hetkeksi huoneeseesi rauhoittumaan.” Näin asiakas säilyttää tilanteessa itsemääräämisoikeuden ja voi itse valita hyvän tavan toimia. Haastavasti käyttäytyvän asukkaan viereen ei mennä, jos tiedetään, että hän ei pidä siitä.  

 

Joskus myös työntekijän tai muun osatekijän  kuten paikan, tilan tai toiminnan vaihtaminen saattaa rauhoittaa tilanteen. Asukkaalle on myös annettava aikaa, koska hän ei välttämättä ole valmis rauhoittumaan heti, vaikka ohjaaja on. Ohjaajan on kuitenkin oltava valmis silloin, kun asukaskin on.

 

Fyysisiä otteita käytetään, jos mikään muu keino asukkaan rauhoittamiseksi ei onnistu. Asukasta ei kuitenkaan satuteta fyysisillä otteilla. Kaksi työntekijää pitää kiinni asukkaasta, ja on hyvä, jos tilanteessa on mukana kolmas henkilö selittämässä, miksi fyysistä otetta joudutaan käyttämään. Jos selitystä tähän ei ole, otteiden käyttäminen saattaa tuntua asukkaasta siltä, että hänen kimppuunsa on hyökätty. Asukas voidaan fyysisten otteiden avulla saattaa rauhoittumispaikkaan tai hänestä voidaan pitää kiinni niin kauan, että hänet voidaan jättää itsekseen.

 

Väkivaltatilanteissa muistetaan myös muiden asukkaiden turvaaminen, ja joko heidät tai väkivaltaisesti käyttäytyvä asukas ohjataan toiseen tilaan.

 

Hanhenpuistossa esimies on aina mukana väkivaltatilanteiden purkamisessa. Jokainen tilanne käydään jälkikäteen perusteellisesti läpi sekä asukkaan kanssa että työntekijöiden kesken. Väkivaltatilanteet raportoidaan ja niistä ilmoitetaan KTO®:n johdolle.

 

 

Raportointi, tietosuoja

 

Hanhenpuistossa raportoidaan asiakastietojärjestelmään kolmesti vuorokaudessa. Raportissa keskitytään asukkaiden kuulumisiin yksilöllisesti. Onko asukas suoriutunut päivän toimista omantasoisesti vai onko ollut huonompi päivä, millainen mieliala on ollut. Kaikki sellainen olennainen tieto, joka vaikuttaa seuraavaan työvuoroon, kirjataan. Tarkka raportointi mahdollistaa sen, että asukkaan kokonaistilanne tiedetään ja siihen voidaan palata myöhemmin, jos esimerkiksi selvitetään, miksi asukkaan käytös on muuttunut haastavaksi. Lisäksi mahdolliset lääketieteelliset asiat raportoidaan näkyvästi punaisella ja omaisten kertomat asiat sinisellä. Tämä on tärkeää, koska asukkaat eivät pysty itse kertomaan asioistaan. 

 

Vaatenaulakoissa ja kaapeissa jokaisella asukkaalla on oma värikoodinsa. Työntekijät puhuvat asukkaista väreillä, ja näin asukkaiden ei tarvitse havahtua, jos heidät mainitaan työntekijöiden keskustelussa. Esimerkiksi jääkaapin hyllyissä on asukkaan kuvat heitä itseään varten. Asukkaista ja heidän historiastaan kerätään myös valokuvia. Se on osa raportointia, mutta se on myös tärkeää sekä asukkaille itselleen oman tarinansa muistamiseksi että uusille työntekijöiden asukkaisiin tutustumisessa.

 

 

Asukkaat ottavat kontaktia sekä toisiinsa että vieraisiin, omalla tavallaan

 

Hanhenpuiston asumisyksikköön sisälle mennessä huomio kiinnittyy kahteen asiaan. Ovet eivät ole lukossa, ja ovella on vastassa nuori mies, joka alkaa heti innokkaasti jutella vieraiden kanssa.

 

Näin Hanhenpuistossa asuva Pekka (nimi muutettu) kertoo haastattelussa elämästään Hanhenpuistossa:

 

”Pekalla on ollut murheita, maha ja keuhko kipeä. Pekalla on myös ollut iloja, rakastaa naisia ja tyttöjä. Jätski kelpaisi, mansikkajätski. Oli sukeltamassa, pelotti, oli mutapohja. Parveke oli talossa. Tykkää Elina on ihana kaunis. Pekka on kova poika kalastamaan. Kala heitettiin takaisin. Oli iso kala (näyttää käsillä). Hyvä Else! Anja on ihana kaunis. Else on ihana kaunis. Elina on Jokinen. Kuula on painava heittää. Tuli täysi kaato. Mä tykkään hedelmistä. Heitettiin lumipalloja Elinaa päin. Elina vihainen. Elina on hämä-hämä-häkki. Else oli, rakasta minua Else. Elina on komia mies.”

 

Pekka osallistui aktiivisesti myös VIA-projektin tekemään ihmisoikeuskartoitukseen keväällä 2012 samoin kuin kartoitukseen liittyneeseen palautetilaisuuteen.  

 

Hanhenpuiston asukkaat harjoittelevat kaikenlaista kontaktinottoa ja sosiaalista toimintaa. Heitä kannustetaan esimerkiksi käymään kaupassa tai pankissa, ja työntekijät tasoittavat sosiaalisia tilanteita omalla toiminnallaan.

 

Asukkailta edellytetään hyvää käytöstä ja sitä opetetaan heille. Näin he voivat liikkua julkisilla paikoilla ja käydä esimerkiksi uimahallissa ja ravintolassa herättämättä liikaa huomiota, jolloin tilanne voisi muuttua heille itselleen liian raskaaksi. Työntekijät antavat hyvää palautetta pienistäkin onnistumisista. Työntekijän rauhallisuus helpottaa sosiaalisesti hankalassa tilanteessa, esimerkiksi jos asukas ”käy vuoropuhelua” kirkossa papin kanssa saarnan aikana. Liikkuminen tapahtuu pienissä porukoissa, ei suurena ryhmänä.

 

Hanhenpuiston asukkaiden mielestä tietyt ihmiset kuuluvat tiettyyn paikkaan. Asukkaille on helpompaa, että he menevät vanhempiensa luo heidän kotiinsa, kuin että vieraita tulee Hanhenpuistoon. Toisen vieraat vaikuttavat aina muihin asukkaisiin. Kuitenkin esimerkiksi syntymäpäivät ja Hanhenpuiston yhteiset juhlat ovat erittäin tärkeitä asukkaille, ja silloin he kutsuvat läheisiään vierailulle.

 

 

Kotona: kotityöt, syöminen, sisustaminen

 

Omassa kodissaan Hanhenpuistossa asukkaat hoitavat osansa kotitöistä. Päivittäisten askareiden tekeminen on konkreettista ja luonnollista. Kaikkien ihmisten kotona esimerkiksi ruuan on tultava lautaselle jostakin ja vaatteet on saatava päälle.

 

Hanhenpuiston asukkaat hoitavat jokainen itselleen parhaiten luontuvaa kotihommaa. Tarkkuudesta tykkäävä asukas pyyhkii pöydät. Asukas, jota roskat häiritsevät, hoitaa roskapussit roskikseen. Kiipeilystä pitävä asukas huolehtii kaihtimien sulkemisesta ja avaamisesta. Eräs asukas haluaa käydä joka päivä työntekijän kanssa hakemassa ruuan keskuskeittiöltä. Näin asukkaat saavat paitsi onnistumisen kokemuksia myös itselleen mielekästä tekemistä.

 

Myös toisten kotihommia saa Hanhenpuistossa kokeilla. VIA-projektin tutustumiskäynnin aikana eräs asukas huomasi, että kaihtimet olivat vielä iltapäivällä kiinni ja alkoi kiivetä sohvan selkänojalle kaihtimia kurotellen. Työntekijä nousi varmistamaan, että asukas ei putoa, kannusti häntä sanallisesti avaamaan kaihtimet ja kiitti, että asukas oli huomannut asian ja onnistunut kaihtimien avaamisessa.

 

Uuden asian oppiminen voi kestää kauan. Eräs asukas opetteli kymmenen kuukautta, miten päin muki laitetaan tiskikoneeseen. Kymmenen kuukauden kuluttua hän onnistui puolella kerroista. Tarvittiin vielä kolme kuukautta lisää, että muki alkoi mennä koneeseen useimmiten oikein päin.

 

Hanhenpuistossa itsemääräämisoikeus koskee myös syömistä, mutta uusiakin ruoka-aineita kokeillaan. Uuden ruuan kohdalla tunnustellaan, miltä se tuntuu suussa, miltä se tuoksuu, miltä maistuu, miltä näyttää ja miten se on aseteltu. Lokerolautaselta syöminen saattaa helpottaa, jos ruoka-aineet eivät saa koskettaa toisiaan. Jos keiton syöminen on hankalaa, soseuttaminen saattaa auttaa. Salaatin sijaan voi syödä yhtä kasvista kerrallaan. Asukkaat myös annostelevat ruokansa itse, ja kaksi työntekijää on avustamassa. Omat paikat ruokailussa tuovat turvaa.

 

Ruokailussa tarvitaan tauottamista, ettei suuta täytetä liikaa kerralla. Asukkaan kanssa saatetaan joutua miettimään, kannattaako kerralla syödä kaksi vai kymmenen munkkia . Struktuurit auttavat tässäkin. Asukkaalle voidaan vaikkapa tehdä kaksi kuvapolkua, joista toinen päättyy hyvään oloon ja toinen huonoon oloon.

 

Eräs Hanhenpuiston asukas opetteli syys-seuraussuhteita ja valintatilannetta ruokailussa seuraavasti: Asukas valitsi ruokailussa toistuvasti piimää, vaikka ei pitänyt siitä. Hänelle kaadettiin piimää aina kun hän valitsi sen. Lopulta asukas valitsi maidon.

 

Asukkaat valitsevat huoneisiinsa mieleisensä sisustuksen ja saattavat saada sisustusideoita myös toisiltaan. VIA-projektin tutustumiskäynnin aikoihin eräs asukas oli juuri ostanut lepotuolin, jollaista oli naapurillaan ihaillut.

 

VIA-projektin ensimmäisen käynnin aikaan asukkaat tekivät värikkäitä ja runsaita pääsi-äiskoristeita ja laittoivat niitä esille. Myös verhot, joulukuusi ja vappupallot saavat Hanhenpuistossa olla paikallaan.  Pahvista tehty nurmikon kuva, joka kertoo kevään tulosta, saa kasvaa alaspäin, koska erästä asukasta häiritsee ylöspäin kasvava nurmikko. Asukkaat ovat myös askarrelleet lopputyötään tehneen opiskelijan kanssa värikkään aistipuun, jonka koristeet vaihtuvat vuodenaikojen mukaan.

 

 

Uusi työntekijä tekee päivätoimintaa

 

Valokuvia käytetään myös aamupiirissä, johon asukkaat kokoontuvat joka aamu Hanhenpuiston olohuoneessa. Valokuvat kertovat, ketkä asukkaat ovat paikalla ja ketkä työntekijät ovat aamu-, ilta- ja yövuorossa. Päivän keskeisistä tapahtumista on tehty struktuureissa käytettävät kuvat samoin kuin säästä. Yksi asukkaista on laittanut kuvat edellisenä iltana esille – se on hänen vakituinen kotityönsä. Aamupiiriä ohjaa Saara Jokinen, joka on ollut VIA-projektin tutustumiskäynnin aikaan pari kuukautta töissä tässä asumisyksikössä oltuaan sitä ennen seitsemän vuotta lihastautijärjestössä suunnittelijana.

 

Aamupiiri on osa Hanhenpuiston päivätoimintaa, ja Saara kertoo siitä: ”Tärkeitä asioita ovat hitaus, rauhallisuus, selkeys, sallivuus ja kannustus. Kuvien lisäksi käytetään myös viittomia ja musiikkia." VIA-projektin tutustumiskäyntipäivänä päivän keskeisissä tapahtumissa oli struktuurikuva ”vieraita”. Kaikki asukkaat esittelivät itsensä vieraille ja vieraat puolestaan kertoivat itsestään. Aamupiirin alussa kuunneltiin erään asukkaan omalla vuorollaan valitsema Cheekin kappale Vain elämää -levyltä. Piirin lopuksi asukkaat yhdessä valitsivat kahdesta Saaran vaihtoehdoiksi antamasta levystä toisen levyn ja kappaleen tältä levyltä. Valituksi tuli taas Cheek!

 

Saara kertoo, että Hanhenpuiston päivätoiminnassa kokeillaan paljon erilaisia asioita, mutta tietyt asiat, kuten aamupiiri, toistuvat.  Paljon mietitään myös asukkaiden omia toiveita, niitä kuulostellaan ja toteutetaan. Tärkeää on, että tekeminen on monipuolista ja että asukkaat pääsevät myös ulos, voivat liikkua ja kuluttaa energiaa. Toiminta suunnitellaan siten, että esimerkiksi askartelu ennen juhlapyhiä toimii niihin liittyvien rituaalien ja mahdollisten muutosten ennakointina.

 

Uutena työntekijänä Saaraa pelotti aluksi se, ettei ehkä osaa tarpeeksi, koska hänelle autismi oli uusi asia. Esimies kuitenkin sanoi, että työ tekijäänsä opettaa. Ensin osa asukkaista teeskenteli, ettei kuule, mitä Saara sanoi tai heittäytyi osaamattomaksi. Kun työhön alkoi päästä kiinni, se alkoi tuntua todella kivalta. Työn tekee mielenkiintoiseksi sen monipuolisuus, tekeminen asukkaiden kanssa. Onnistumisen elämykset tulevat siitä, että asukas oppii jotain uutta tai onnistuu ja ilahtuu. Omaksi haasteekseen Saara sanoo kokevansa sen, että hän on puhelias ja puhuu kielikuvin, kun taas monet autistiset henkilöt ymmärtävät asiat hyvin konkreettisesti.

 

Työntekijältä vaatii paljon harjoittelua opetella puhumaan tarpeeksi vähän, mielellään kuvilla tai viittomilla tuettuna, sanoo Hanhenpuiston esimies Else Paju. Täytyy opetella käyttämään lauseita, joissa on vain pari kolme sanaa. Näistä yhden on hyvä olla asukkaan nimi. Tulee muistaa, että autistiselle ihmiselle lauseen paino on usein viimeisellä sanalla. Yhden sanan kehotus, jota voidaan tehostaa viittomalla, on usein toimiva, esimerkiksi ”jatka”. Äänenpaino tukee sitä, ettei kyseessä ole käsky.

 

Else Paju ja Hanhenpuiston aikaisempi esimies Elina Jokinen toteavat, että uutta työntekijää ei oikeastaan voi etukäteen opettaa. Ei voi ennakoida, miten asukkaat ottavat hänet vastaan. Asukkaat testaavat aina uutta työntekijää. Kanssakäyminen helpottuu, kun työntekijä saavuttaa asukkaiden luottamuksen.

 

 

Hanhenpuiston kehittämisen painopisteet

 

Hanhenpuistossa työn tekemiseen ja tehokkuuteen on asukaslähtöinen näkökulma. Tehokas työntekijä ei ole sellainen, joka syöttää 20 asukasta 20 minuutissa vaan sellainen, joka osallistaa asukkaita pitkäjänteisesti. Tehokkuutta on saada asukas tekemään asioita itse, vaikka siihen kuluisi pitkäkin aika.

 

Esimiehenä Else Paju kokee, että Hanhenpuiston toiminnan suunta on oikea. Lähiaikojen kehittämiskohteita ovat hänen mukaansa asukkaiden tietosuojan parantaminen entisestään, asukkaiden mahdollisuus olla entistä enemmän vuorovaikutuksessa lähiympäristön kanssa Loimaan Hirvikoskella sekä positiivisen kannustuksen antaminen työntekijöille.

 

Kirjoittaja Anne Merisaari on VIA-projektin koordinaattori